Sitten minusta tuli äiti

Uskomatonta, että meidän tytär on jo puolivuotias! Tuntuu, että vastahan sitä kamppailtiin sen kanssa että tuleeko meille lasta ollenkaan. Uskomatonta on myös se, miten hurjaa vauhtia tyttö kehittyy. Olimme taannoin parin viikon lomamatkalla. Ihan vaan Suomessa, mutta koska meidän vanhemmat ja isovanhemmat asuvat niin eripuolella Suomea, hurahtaa meillä helposti pari viikkoa siihen että saamme vierailtua kaikki sukulaiset läpi. Ennen reissuun lähtöä tyttö oli hoksannut miten noustaan konttausasentoon, ja ryömi myös pieniä matkoja eteenpäin. Tosin vaan silloin kun edessä oli jotain tarpeeksi mielenkiintoista, kuten jonkun puhelin. Muistan, kun olimme pari yötä Helsingissä hotellissa, ja tuolla innoissani kuvasin tyttöä kun hänen asentonsa etäisesti muistutti kädet maassa istumista. Kun palasimme tuon parin viikon jälkeen kotiin, on tyttö ollut päivästä toiseen istumassa lehtikorin luona ja järjestelemässä laskuja. Eteenpäin konttaaminen ei vielä onnistu, mutta peruutus onnistuu sitä

Olen jo pitkään pohtinut keinoja sille, miten työn saisi rauhoitettua paremmin päiväunille. Pitkien yöunien takia päiväunet ovat oletettavasti melko lyhyet, mutta usein niiden lyhyidenkin unien eteen joudutaan pitämään melkoinen huutokonsertti että ne toteutuvat. Kuulin Whisbearista ensimmäistä kertaa jo raskausaikana, mutta silloin vain pikaisen mainoksen muodossa, ja tarkempi tutustuminen tuotteeseen jäi sikseen. Kiinnostukseni tuotetta kohtaan heräsi, kun ystäväni osti sen vauvalleen  ja kehui tuotteen todella toimivan. Sain yllättäen tilausuuden ostaa kyseisen karhun itselleninkin, ja päätin tarttua tuohon tilaisuuteen! Ajattelin, että jos karhu toimiin, siitä voisi päiväunien lisäksi olla hyötyä sitten kun tyttö siirtyy omaan huoneeseen nukkumaan. Ja miksi ei nyt myös hulinoiden aikaan rauhoittamaan yöunta. Eli mikä ihmeen Whisbear? Whisbearin idea siis on, että siitä kuuluu huminaa, white noisea, joka mukailee ääntä jota lapsi kuulee kohdussa. Tämän äänen on tarkoitus rau

Ollessani vielä raskaana, olin huolissani siitä miten viihtyisin äitiyslomalla kotona, sillä kyllästyn nopeasti jos koko ajan ei ole meineillään jotain projektia. Ollessani yhden syksyn työttömänä, meinasin tulla hulluksi vaikka kirjoitin samalla graduani - ja siinä oli toden totta ihan tarpeeksi tekemistä. Aloin jo loppuraskausaikana miettimään kaikkia pieniä projekteja, joita voisin sitten tehdä kun vauva syntyy, joten ihan mökkihöperry kotona yksin ollessani. Pohtimiani projekteja olivat mm. aktiivisempi kirppistoiminta, kuntokuuri (!?), koko asunnon siivoaminen ja kaappien läpikäynti, sekä blogin pitäminen. Voin kertoa, että melko ajatuksen tasolle ovat monet näistä projekteista jääneet. Tuntuu, että blogikin on alkanut viettää koko ajan enemmän ja enemmän hiljaseloa. Minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa kirjoittaa. Tai olisi, jos kirjoittaisin yöllä. Päätin kaikesta ajan puutteesta huolimatta uhmata arkea ja toteuttaa yhden näistä raskausaikana suunnittelemistani projekteista

Kuva: Mikael Halmeenmäki Tänään meidän perheessä onkin jännä päivä, kun tyttö jää ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa isovanhempien huomaan ja lähdemme käymään mieheni työpaikan juhlissa, Jännittävää! Vaikka tyttö onkin lyhyitä aikoja jo mummon kanssa ollut kahdestaan, nyt tulee ensimmäinen huomattavasti pidempi pätkä. Nyt kun olen pääsääntöisesti yksin tytön kanssa kaikki päivät mieheni ollessa töissä, tuntuu että itselle on kehittynyt tapoja ja kikkoja kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Tästä johtuen tuntuu, että olen helposti koko ajan neuvomassa jopa miestäni jos hän vaikka yrittää illalla hyssytellä tyttöä. Itselle on tullut vähän sellainen "kyllä minä tiedän mikä auttaa" -fiilis. Tämähän ei varmaan pidä paikkaansa, eikä ole mitään syytä olettaa etteikö mieheni (ja varmaan myös ne isovanhemmat) selviäisi kinkkisistä tilanteista ihan yhtä hyvin. Silti tässä juhlien lähestyessä tuntuu siltä, että tekisi mieli jättää koko kämppä täyteen post it -lappuja, joihin kirja

Blogin päivityksestä onkin vierähtänyt taas yli viikko, kun Helsingin reissumme venyikin pari päivää suunniteltua pidemmäksi. Täytyy sanoa että oli uskomattoman rentouttava miniloma! Vaikka olenkin alkanut jo "uuteen" asuinseutuumme tottua, on tuolla Helsingissä aina yhtä kotoisaa käydä. Yövyimme tällä reissulla melko uudessa Clarion hotellissa Jätkäsaaressa. Hotelli oli mahtava, ja saimme käyttöömme hieman tavallista suuremman huoneen, mihin myös matkasänky mahtui niin että huoneessa oli vielä mahdollista kävellä. Ainoa miinus oli se, että auto piti jättää melko kauas ja lapsen kanssa matkustaessa tavaraa on niin paljon, että kun ne raahasi autolta hotelliin niin kyllä tiesi vielä seuraavanakin päivänä kantaneensa! Pieni järkytys oli myös hotellin hissit, joissa yksi seinä oli lasia ja ulos näki koko ajan. Vaikka en varsinaisesti korkeanpaikankammoinen olekaan, ensimmäinen matka hotellin ylimpään kerrokseen hieman hirvitti. Maisemat olivat kyllä upeat! Ylimmässä kerro

Olin pari viikkoa sitten kirjoittamassa Fazerille tulenkatkuista palautetta siitä, että ostamastani, heidän valmistamastaan leivästä löytyi kivi. Mieheni tutkaili kiveä ja sanoi että kyseessä on varmasti jonkun hampaan paikka. Vielä pahempaa kuin kivi, vielä äkäisempi palaute. Onneksi en tuota palautetta ehtinyt lähettämään, sillä vähän ajan päästä selvisi, että kyseessä oli puolet omasta hampaastani. Ei sittenkään leipurin hampaasta.  Ensinnäkin, olin yllättynyt että minulla oli vielä noita hopeanvärisiä amalgaamipaikkoja. Toiseksi, hammas pitäisi korjata melko pian koska ainakin oman tuntumani mukaan siitä puuttuu lähes puolet. Aloin pohtimaan, koska minulla olisi ensimmäinen mahdollisuus mennä hammaslääkäriin. Kun miehen säännöllisen epäsäännölliset työt otettiin huomioon. lopputulos oli, että ehkä kolmen viikon päästä, jos saan ilta-ajan. Mahtavaa. Aloin käymään läpi muita hoitovaihtoehtoja. Omat vanhempani asuvat lähes 400 kilometrin päässä, kuten myös kaikki kummit. Ei ehkä

Lähde: burpple.com Viime viikolla kirjoitin blogissa siitä, kuinka olemme alkaneet liikkua ja matkustaa yhä enemmän vauvan kanssa. Mökillä ja sukulaisten luona käyminen on alkanut tuntua jo luontevalta, ja autossakin vauva viihtyy oikein hyvin kunhan muistaa pitkällä matkalla pitää riittävästi taukoja. Huomaan kuitenkin edelleen stressaavani käyntejämme julkisilla paikoilla, esimerkiksi kaupassa tai ostoskeskuksessa, puhumattakaan siitä että menisimme lounaalle tai kahvilaan. Huomaan, että minun täytyy aina etukäteen miettiä, missä on mahdollista vaihtaa vaippa, tai syöttää, sillä julki-imetys tuntuu ainakin vielä vieraalta ajatukselta. Koko perheen voimin tehdyt vierailut esimerkiksi ostoskeskukseen sujuvat yleensä oikein hyvin, mutta jo ajatus kahdestaan lähtemisestä aiheuttaa pienen kylmän hien. Olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että en kovin paljon käy vauvan kanssa muualla kuin vaunulenkeillä ja silloin tällöin ystävien luona kylässä, mutta nyt olen alkanut miettimään, et

Huh, tuntuu että olemme olleet viime aikoina niin paljon poissa kotoa, että viimeisimmästä blogikirjoituksestakin on jo viikko! Nyt kun tytöllä alkaa olla ikää jo kolmisen kuukautta, olemme uskaltautuneet matkustamaan vauvan kanssa myös hieman pidemmän matkan päähän kotoa. Ihan kotimaassa siis kuitenkin. Kävimme ensimmäistä kertaa kauempana sukulaisten luona tytön ollessa kolmen viikon ikäinen, mutta tuolloin reissu meni lähinnä minun panikoidessa sitä, että koska tyttö hermostuu tai hänellä on nälkä. Enkä missään nimessä olisi suostunut jäämään yöksi minnekään pois kotoa! Olin alussa jopa hieman hämmentynyt siitä miten epävarmalta minusta tuntui lähteä tytön kanssa edes lähikauppaan kävellen vaunujen kanssa. Olin jotenkin totaalisen kauhuissani ajatuksesta että joudun kesken matkan tilanteeseen, että tyttö raivoaa vaunuissa ja olen keskellä kauppaa kykenemätön tekemään asialle mitään. Aluksi olin myös melko epävarma imetyksen kanssa, joten aika paljon tuli mietittyä että missä voi ta

 Kuva: Joonas Koponen/ Valokuvaamo Spottikuva Sain pari viikkoa sitten soiton sairaalan synnytyspelkopolilta, jossa kävin juttelemassa muutama viikko ennen synnytystä. Puhelun tarkoituksena oli mahdollistaa minulle synnytyksen läpikäyminen siinä tapauksessa, että joku asia jäi mietityttämään. Kovin pitkää tästä puhelusta ei tullut, sillä synnytys meni todella hyvin ja oli minulle erittäin positiivinen kokemus verrattuna siihen mitä pelkäsin sen olevan! Puhelun jälkeen aloin kuitenkin muistelemaan raskausaikaa ja sitä, kun synnytys oli vielä edessäpäin. On aivan uskomatonta, että vaikka tyttö ei ole edes kolmea kuukautta, en muista enää yhtään millaista ison mahan kanssa touhuaminen oli. Jännittävää miten nopeasti sitä voikaan unohtaa tuon tunteen. Raskausaikana tuli otettua kuviakin todella vähän. Onneksi kävimme noin kuukausi ennen laskettua aikaa valokuvaamossa raskausajan kuvissa, joten niistä jäi mukavat muistot siitä millainen tuo valtava pallomaha olikaan! Vaikka muist

Meillä on viime viikkoina ollut haasteita tytön syömisen kanssa. Imetystaipaleemme lähti todella hienosti käyntiin, eikä tutin käyttö tai satunnainen ruokinta pullolla aiheuttaneet mitään ongelmia imurefleksiin tai -otteeseen. Pääsimmekin täysimetyksellä noin kaksi kuukautta sujuvasti eteenpäin. Nyt tähän on kuitenkin tullut haasteita. Kerroin neuvolassa että olimme antaneet tytölle satunnaisesti lisäruokaa pullosta, kun hän oli ollut joinain päivinä kovin itkuinen ja lisäruokinta tuntui tuovan tähän helpotusta. Neuvolassa kannustettiin ja sanottiin että tytölle on tullut pituutta niin hurjasti, että lisämaitoa voi huoletta antaa jos tyttö vaikuttaa imetyksen jälkeen edelleen nälkäiseltä. Tartuimmekin neuvoon aika hanakasti, ja siitä eteenpäin tyttö on saanut joka päivä muutaman kerran imetyksen ohella myös korviketta. Nyt kuitenkin viime päivinä on tuntunut, että imetys ei pidä tytön nälkää enää yhtään. Viimeistään puolen tunnin kuluttua imetyksestä tyttö huutaa nälkää, ja tätä rumba

Olen tässä viime viikkoina pohtinut syytä outoon olooni. Olen ollut allapäin siitä etten ole saanut oikeen mitään aikaiseksi. Tai lähinnä siitä, että minusta tuntuu koko ajan siltä että pitäisi saada jotain aikaan, mutta aika ja voimat eivät vauva-arjen pyörittämiseen lisäksi riitä kovin moneen lisäaktiviteettin. Joka paikassa sanotaan, että oman jaksamisen vuoksi on esimerkiksi ok olla tekemättä kotitöitä niin paljon, mutta niiden tekemättä jättäminen vain pahentaa oloani siitä, etten tee mitään. Tuntuu, että juuri oli joulu ja nyt lähennellään jo vappua enkä ole edes huomannut ajan kulua.  Pohdittuani oikein kunnolla näitä saamattomuuden tunteita tajusin että kärsin varmaan jonkin sortin identiteettikriisistä. Äitinä en enää joka päivä ole sitä mitä haluan olla, vaan sitä mitä minun pitää olla. Kaikki ominaisuuteni ja päivän aikana tekemäni asiat riippuvat siitä, mitä tuo pieni ihminen tarvitsee. Enkä tarkoita sitä, ettenkö haluaisi olla äiti. Sehän on maailman parasta. Mutta ku

Ollessani vielä raskaana etsin valtavasti tietoa siitä, mitä vastasyntyneelle kannattaa ostaa. Lueskelin muutamia blogeja ja kävin keskustelupalstoilla lukemassa aiheesta. Huomasin, että ihmisten ajatukset tarvittavista tavaroista vaihtelivat hurjasti. Siinä missä jonkun mielestä lastenvaunujen vararengas kannattaa olla hankittuna jo ennen vauvan syntymää, toisen mielestä taas koko vaunujen hankinta on täysin turhaa. Myös mielipiteissä siitä minkä kokoisia ja laisia vaatteita kannattaa ostaa oli melkoista hajontaa. Vaikka näistä lähteistä paljon hyviä vinkkejä sainkin, päätimme silti ostaa tavaroita melko maltillisesti ja hankkia lisää tavaraa sitten myöhemmin sen mukaan, kun huomaamme sitä tarvitsevamme.  Ennen tytön syntymää meillä oli valmiiksi hankittuna sellaiset omasta mielestä välttämättömät jutut, joille tulisi joka tapauksessa käyttöä: vaunut, turvakaukalo, pinnis, hoitoalusta, amme, vaippoja, pari tuttipulloa, tutti sekä kasa erinäisiä ihonhoitotuotteita ja pieniä hyödyk

Viime viikolla meillä olikin melkoinen opettelujen viikko, lähinnä äidille! Viime viikolla minulla oli synnytyksen jälkitarkastus, ja olin pyytänyt että jos mummo, eli anoppini, voisi lähteä meidän kanssa tuonne neuvolaan jotta tarkastus saadaan tehtyä vaikka tyttö olisikin äkäisellä tuulella. Asiaa pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaikille on varmasti paljon helpompaa jos tyttö ja mummo jäävät kotiin ja käyn tuolla tarkastuksessa pikaisesti yksin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun tyttö jäisi jonkun muun kun isänsä hoivaan kun lähden jossain käymään. Olin lievästi kauhuissani ajatuksesta, ja pyysin miestä jättämään meille varmuuden vuoksi sen auton jossa tytön turvaistuin on, jotta saan suuren ahdistuksen iskiessä raahattua koko porukan mukaan. Tuon päivän koittaessa tyttö oli kuitenkin melko leppoisalla tuulella ja päätin rohkaistua ja jättää hänet mummon hoiviin. Lähdin jälkitarkastuksen yllättävän levollisin mielin, mutta sen jälkeen olikin kieltämättä sit

Ajattelin kirjoittaa postauksen aiheesta, joka on arkipäivää hyvin monelle pariskunnalle, myös meille. Itselleni raskaaksi tuleminen ei ollut sietämättömän vaikeaa. Ei missään nimessä. Mutta siltä se tuntui. Se tuntui siltä jo useita vuosia sitten, kun lääkärin vastaanotolla sain kuulla, ettei kannata yrittää tulla raskaaksi ilman hedelmöityshoitoja. Tai aina kannattaa yrittää, mutta lääkärini piti mahdollisuuksia melko pieninä. Tuolloin sain kuulla kärsiväni hyvin yleisestä vaivasta nimeltä PCOS. PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä on melko yleinen, ja joidenkin arvioiden mukaan jopa 15% naisista kärsii siitä. Minulle lääkäri aikanaan selitti, että monirakkulaisissa munasarjoissa on paljon ns varhaisrakkuloita, jolloin keho ei "osaa valita" mikä noista rakkuloista alkaisi kasvaa, ja tästä syystä munasolu ei kypsy ja ovulaatiota ei tapahdu. Tai tapahtuu hyvin harvoin. Tästä syystä myös kuukautiset ovat usein hyvin epäsäännölliset, tai puuttuvat kokonaan. Its

Viikko sitten juhlimme viimein tyttäremme ristiäisiä! Odotin kovasti että pääsemme julkistamaan nimen, sillä olimme päättäneet sen jo ennen tytön syntymää ja käytimme sitä kotona lähes siitä asti kun tulimme sairaalasta. Sukulaiset halusivat kuitenkin nimen olevan yllätys, joten pidimme sen salassa ristiäsiin asti. Välillä oli kyllä sukulaisilla kyläillessä käydessä täysi työ kun yritti olla lipsauttamatta nimeä! Päätimme jo hyvissä ajoin, että pidämme ristiäiset kotona. Itseä ahdisti kamalasti ajatus siitä, että jos varaamme kirkon ja jonkun erillisen tilan ristiäisiä varten, kun on niin vaikea ennakoida millä tuulella tyttö milloinkin on. Ajattelin, että itseä stressaa muutenkin vähemmän kun ei tarvitse pohtia mitä kaikkea tarvitaan mukaan jotta kaikkeen ollaan varauduttu, ja kotona juhlien keskeltä on helppo vetäytyä toiseen huoneeseen imettämään jos tarve vaatii. Lisäksi meitä oli aika pieni porukka, vain meidän vanhemmat ja tytön kummit, joten mahduimme hyvin kotiimme vaikkei

Tällä viikolla on ollut ihanan aurinkoisia ulkoilukelejä. Olen viimeisten päivien aikana huomannut yhä enemmän kiinnittäväni huomiota muutoksiin, joita vartaloon tuli raskauden aikana ja etenkin niihin, jotka jäivät synnytyksen jälkeen jäljelle. Raskauden aikana itsestä, etenkin pukeutumisesta ja muutenkin ulkonäöstä, huolehtiminen jäi selvästi normaalia vähemmälle. Normaalisti ostan vaatteita ehkä vähän liikaakin koittaessani melko epätoivoisesti seurata koko ajan vaihtuvaa muotia. Raskausaikana jatkuvasti muuttuva keho aiheutti kuitenkin haasteita pukeutumiseen, ja päädyinkin lopulta käyttämään lähes koko raskausajan niitä muutamia mammavaatteita jotka olin alkuraskaudessa hankkinut. Synnytyksen jälkeen taas tuntui ihanalta hautautua hetkeksi verkkareihin ja imetystoppiin, ja totutella vauva-arkeen ja lapsentahtisuuteen. Nyt kun synnytyksestä on kulunut parisen kuukautta, olen huomannut viettäväni vapaa-aikaani yhä enenevässä määrin erinäisten vaatekauppojen nettisivuilla. Shopp

Tänään julkistettiin vuoden 2017 äitiyspakkaus. Pakkaukseen on tullut muutamia muutoksia viime vuoteen nähden. Omasta mielestäni pakkauksen paras uudistus on se, että puolipotkuhousujen määrää on lisätty! Omasta vuoden 2016 pakkauksestamme niitä löytyi mielestäni liian vähän. Arki on kuitenkin osoittanut (ainakin meillä), ettei mikään ole pienen vauvan pukemisessa käytännöllisempää kuin kietaisubodyt ja puolipotkuhousut! Toinen mielenkiintoinen uutuus on unipussi. Näitä söpöjä univaatteita on alkanut vilistä netissä, ja niiden suosio on selvästi kasvussa. Unipussi saa vauvan olon turvalliseksi ja vähentää vauvan liikehdintää yöllä, jolloin uni on levollisempaa. Unipussia markkinoidaan myös tuttuna ja turvallisena nukahtamispaikkana vauvalle vieraassa paikassa, esimerkiksi kyläillessä. Itse en ole vauvallemme tätä unipussia hankkinut, mutta jos sellainen olisi pakkauksen mukana tullut, olisimme ehdottamasti kokeilleet sitä! Muita uutuuksia uudessa äitiyspakkauksessa ovat collegehaalar