Viime viikon oivallukset ja pari ensimmäistä kertaa

Viime viikolla meillä olikin melkoinen opettelujen viikko, lähinnä äidille! Viime viikolla minulla oli synnytyksen jälkitarkastus, ja olin pyytänyt että jos mummo, eli anoppini, voisi lähteä meidän kanssa tuonne neuvolaan jotta tarkastus saadaan tehtyä vaikka tyttö olisikin äkäisellä tuulella. Asiaa pohdittuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kaikille on varmasti paljon helpompaa jos tyttö ja mummo jäävät kotiin ja käyn tuolla tarkastuksessa pikaisesti yksin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun tyttö jäisi jonkun muun kun isänsä hoivaan kun lähden jossain käymään. Olin lievästi kauhuissani ajatuksesta, ja pyysin miestä jättämään meille varmuuden vuoksi sen auton jossa tytön turvaistuin on, jotta saan suuren ahdistuksen iskiessä raahattua koko porukan mukaan. Tuon päivän koittaessa tyttö oli kuitenkin melko leppoisalla tuulella ja päätin rohkaistua ja jättää hänet mummon hoiviin. Lähdin jälkitarkastuksen yllättävän levollisin mielin, mutta sen jälkeen olikin kieltämättä sitten jo melkoinen hoppu kotiin. Hyvinhän kotona oli tietenkin kaikki sujunut. Olen kyllä tyytyväinen siihen että uskalsin tytön jättää, sillä kuitenkin olisi mukava päästä jossain vaiheessa miehenkin kanssa viettämään kahden keskeistä aikaa esimerkiksi ravintolaan ilman, että koko ajan miettii josko olisi jo lähdettävä kotiin tarkastamaan miten tytöllä menee. Kun aluksi jättää lyhyiksi ajoiksi ja huomaa että kaikki sujuu oikein hyvin, niin eiköhän sitä jossain vaiheessa opi luottamaan siihen että kyllä ne muutkin osaavat häntä yksien treffien ajan hoitaa!

Toinen uusi asia viime viikolla oli päikkärit ulkona. Muutama viikko sitten tyttö lopetti ns pitkien päikkäreiden nukkumisen päivällä, ja torkkui vain huomattavan lyhyitä pätkiä päivällä. Yöt meillä on alusta asti menneet todella hyvin, ja olen ajatellut että kun tyttö nukkuu niin hyvin yöllä niin ehkä unta ei sitten päivällä niin kovin paljon tarvitse. Viikon aikana tytölle kuitenkin alkoi tulla päivisin selvää väsymyskitinää, kun ei oikein malttanut käydä nukkumaan. Lenkeillä käydessä tyttö nukkuu vaunuissa kuin tukki, mutta lenkin jälkeen olen aina tuonut vaunut suoraa sisälle ja antanut sitten siellä nukkua niin pitkään kun nukuttaa. Nyt kuitenkin kokeilin ensimmäistä kertaa viedä tytön vaunuissa ulos puhtaasti päiväunille, ilman että käymme lenkillä. Vaunulenkkeily tekee toki hyvää myös äidille, mutta ilmoiden lämmetessä kävelytiet ovat menneet niin sohjoisiksi, että vaunuilla on joissain kohdissa lähes mahdoton mennä! Toivottavasti ilmat nyt pysyvät lämpimänä sitten niin kauan että saadaan nuo kävelytiet kokonaan sulaksi. Ensimmäinen kokeilukerta tuottikin uskomattoman tuloksen, sillä tyttö veteli unta vaunuissa yli 3 tunnin ajan! Vähän alkoi jo jännittää että mitenköhän sitä nyt yöllä sitten uni tulee, mutta aivan normaalisti ne yöunetkin maittoivat. Vielä melko fanaattisesti kyttään vaunuja ikkunasta ja pidän itkuhälyttimen kokoajan vieressä ja niin herkällä kuin mahdollista, että varmasti kuulen kaikki vaunun tapahtumat. Mutta eiköhän tässäkin opettelu tuota tulosta ja kohta uskallan jo käydä vaikka laittamassa pyykit koneeseen itkuhälytin kaulassa!

Minulla on alusta asti ollut "ongelmana" se, että aina kun tyttö on hereillä, minulla on ollut tarve pitää hänelle seuraa. Olen jotenkin ajatellut, että vauvalle tulee varmasti samantien yksinäistä, jos hän on leikkimatolla ja menen itse esimerkiksi laittamaan tiskejä. Itkuun pitää totta kai aina reagoida, mutta nyt puhun tilanteesta joissa vauva vaikuttaa olevan hyvinkin tyytyväinen kun saa seurailla itsekseen maailman menoa. Aluksi tämä seuran pitäminen ei tuottanut ongelmia, sillä ensimmäisen kuukauden ajan tyttö veteli useammat pitkät päiväunet, joiden aikana pystyin sitten puuhailemaan näitä kotihommia. Kun noiden päikkäreiden nukkuminen sitten loppui lähes kuin seinään, tuntui etten joka päivä ehtinyt edes syödä kun täytyy pitää toiselle seuraa. Vaikka hän ei siis itkenyt koko päivää vaan oli pitkiä aikoja hyvin tyytyväisenä.  Jotenkin mietin että olenko huono äiti jos en ole ihan koko ajan läsnä vauvalle. Olen puhunut asiasta miehelleni, ja hän on koittanut vakuutella minulle, ettei tyyttärelläme ole tylsää, eikä hän ajattele minun hylänneen häntä, jos hän tyytyväisenä köllöttelee leikkimatolla ja itse käyn vaikka vessassa. Puhuin asiasta jopa tuolla synnytyksen jälkitarkastuksessa, ja sielläkin terveydenhoitaja sanoi, että vauvalle on jopa parempi kun hän saa makoilla lattialla lelujen ympäröimänä ja aktivoitua miettimään että mitenköhän hän saisi kaapattua nuo lelut itselleen. Nyt olen koittanut viime viikosta lähtien noiden ulkopäikkäreiden lisäksi opetella tuota, että tyttö saa olla välillä ihan rauhassa ja tutkailla ympäristöä ilman että äiti hösää koko ajan vieressä! Melko hyvin olen siinä onnistunut, mutta täytyy myöntää että edelleen tuntuu rennoimmalta hoitaa kotihommat sillä aikaa kun tyttö autuaana nukkuu vaunuissa päikkäreitä.

Meillä oli kovasti tarkoituksena saada viime viikolle vielä yksi uusi kokemus, nimittäin vauvakerho. Lähellämme on paikka missä on aina kerran viikossa äiti-lapsikerho sellaisille, jotka ovat ensimmäistä kertaa tulleet äideiksi. Jotenkin en ole saanut tuonne kuitenkaan lähdettyä, vaikka siellä varmasti olisi juurikin sitä vertaistukea ja seuraa, jota olen tässä viime viikkoina kaivannut. Kovasti oli viime viikolla tarkoitus tuonne lähteä, mutta eihän sitä taaskaan saanut mentyä sinne. No, ehkä tällä viikolla vihdoin saan itseäni niskasta kiinni ja lähdemme kerhoon tutustumaan uusiin ihmisiin!