Muistelmia raskausajasta

 Kuva: Joonas Koponen/ Valokuvaamo Spottikuva

Sain pari viikkoa sitten soiton sairaalan synnytyspelkopolilta, jossa kävin juttelemassa muutama viikko ennen synnytystä. Puhelun tarkoituksena oli mahdollistaa minulle synnytyksen läpikäyminen siinä tapauksessa, että joku asia jäi mietityttämään. Kovin pitkää tästä puhelusta ei tullut, sillä synnytys meni todella hyvin ja oli minulle erittäin positiivinen kokemus verrattuna siihen mitä pelkäsin sen olevan! Puhelun jälkeen aloin kuitenkin muistelemaan raskausaikaa ja sitä, kun synnytys oli vielä edessäpäin. On aivan uskomatonta, että vaikka tyttö ei ole edes kolmea kuukautta, en muista enää yhtään millaista ison mahan kanssa touhuaminen oli. Jännittävää miten nopeasti sitä voikaan unohtaa tuon tunteen. Raskausaikana tuli otettua kuviakin todella vähän. Onneksi kävimme noin kuukausi ennen laskettua aikaa valokuvaamossa raskausajan kuvissa, joten niistä jäi mukavat muistot siitä millainen tuo valtava pallomaha olikaan!

Vaikka muistikuvani raskausajasta hieman hatarat ovatkin, yhden asian raskautta edeltävältä ajalta muistan hyvin selvästi. Päätin kauan sitten, että jos minulle  ikinä suodaan se ilo että tulen raskaaksi, en aio valittaa päivääkään. En, vaikka voisin huonosti ja oksentaisin koko raskausajan. Todella naiivi päätös. Totta kai valitin. Ensin valitin huonoa oloa ja oksentamista, jota jatkui aina raskausviikolle 20 asti. Pian sen jälkeen aloin valittamaan kuinka ison mahan kanssa on vaikea tehdä mitään ja joka paikkaan sattuu. Voi luoja jos olisin tuon valituksen alkaessa tiennyt minkä kokoseksi se maha vielä kasvaakaan! Onneksi tuosta valituksesta huolimatta jaksoin myös iloita raskaudesta joka ikinen päivä. Muistan hyvin myös sen päivän jona tein positiivisen raskaustestin. Olin kuvitellut mielessäni hetken, kun viimein testiin ilmestyy kaksi punaista viivaa. Kuinka olisin niin iloinen että itkisin onnesta. Ja yksi elämäni parhaista päivistä se olikin! Koska edellinen tekemäni positiivinen raskaustesti johti keskenmenoon, melko nopeasti tuonkin testin jälkeen päähäni kuitenkin tulvi ajatuksia siitä, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Tätä tulvaa jatkuikin oikeastaan koko yhdeksän kuukautta. 

Itselläni kului alkuraskaudessa tuhottoman paljon aikaa oireita ja niiden merkityksiä googlaillessa, enkä usko että olen ainoa! Kaiken lisäksi tuon googlailun tulos oli, että saan keskenmenon minä hetkenä hyvänsä, vähintään kysymyksessä olisi tuulimuna raskaus. Minulla oli paljon sellaisia oireita, tai puuttuvia oireita, joiden perusteella tuntui että kaikki ei vain voi olla hyvin. Ensinnäkin, rintojen arkuus puuttui kokonaan. Keskustelupalstan mukaan varma keskenmeno. Minulla oli kovia alavatsakipuja, keskenmeno. Joinain päivinä tuntui myös siltä että pahoinvointi oli tipotiessään. Vähintään tuulimuna. Minulla ei myöskään ollut kovin merkittävää väsymystä, eikä metallikaan maistunut suussa. Painonikin tuntui vain laskevan, vaikka oman päättelykykyni mukaan sen pitäisi nousta kun koko ajan mahassa joku kasvaa. Olin varma ettei kasva kun kerta painokaan ei nouse. Päättelykyky tuntui kuitenkin täysin loppuvan siihen, että painon lasku saattaisi olla luonnollinen seuraus siitä jos oksentaa aamuisin useita kuukausia. Raskauteni eteni kuitenkin mainiosti loppuun asti, joten lienee sanomattakin selvää että tällaisten asioiden googlettaminen ei ainakaan minun kohdallani tuonut kaivattua helpotusta stressiin.

Onneksi pääsin näistä alkuraskauden oireiden tutkiskeluista eroon viimeistään siinä vaiheessa kun kävimme nt-ultrassa, jossa kaikki näytti olevan oikein hyvin. Raskauden aikaiset pelkotilani eivät missään tapauksessa kuitenkaan loppuneet siihen. Suurin pelko kohdistui ruokaan. Kun käy ensimmäisen kerran neuvolassa saa listan siitä mitä pitäisi välttää. Lista ei edes ole kovin pitkä, ja suurin osa siitä oli ruokia jota en syö muutenkaan. Tästä huolimatta ensimmäiset seitsemän kuukautta pelkäsin listeriaa. Kaikessa ruuassa tuntui yht'äkkiä olevan maitoa tai juustoa, eikä missään kerrota onko ne pastöroitu. Ainakin on tullut eri valmistajien nettisivut tutuiksi tuota tietoa eräänkin kerran googlatessa. Kerran sorruin kysymään kaupassa ostaessani salaattia salaattibaarista, oliko salaatit ja lisukkeet varmasti huuhdeltu. Välttelin jonkin aikaa myös suklaata, sillä siinä on käytetty usein maitojauhetta. Tutkin sen valmistusprosessia, ja sain selville että se on valmistettu maidosta sumukuivaamalla. Työni puolesta tunnen jokseenkin sumukuivaus prosessin. Tiedän myös, että tässä prosessissa tuotteeseen jää jäännöskosteutta. Voiko listeria kasvaa tuon jäännöskosteutena olevan veden avulla? Jälkeenpäin naurattaa, mutta tuolloin lähinnä itketti. 

Noin seitsemännellä kuulla pääsin eroon ajatuksesta, että kaikki paikat ovat täynnä listeriaa. Tästä alkoi kuitenkin kahta kauheampi ahdistus toksoplasmasta. Rystyseni toipuvat edelleen siitä tolkuttomasta käsienpesusta, eikä varmasti keittiön puunaaminen useita kertoja päivässä tehnyt myöskään hyvää iholle. Mutta jos keittiössä on edes käynyt jauhelihaa, silloin siellä voi olla myös toksoplasma. Miestäni en voinut päästää keittiöön, sillä hän ei varmasti osaisi laittaa edes tiskejä koneeseen levittämättä toksoplasmaa koko asuntoon. Vaikka jännitin kovasti synnytystä, aloin loppuraskaudessa todella toivomaan että synnytys käynnistyisi, jotta pääsisin taas syömään ilman ahdistusta. Vähän jännitin, että jos ruokaongelmat jäävätkin päälle vielä vauvan synnyttyä, mutta oli todella huojentavaa huomata että välittömästi saatuani tytön syliin ne helpottivat, ja pystyin jo sairaalassa syömään ilman huolta kaiken maailman taudeista.

Onneksi olen juteltuani muiden raskaana olevien ja olleiden kanssa huomannut etten suinkaan ole ainoa kenen mielessä nuo ruokarajoitteet pyörivät ehkä hieman liikaakin. Ehkäpä jos sitä joskus olisi uudestaan raskaana niin osaisi noidenkin suhteen ottaa ehkä himpun verran rennommin! Oikeasti raskausaikani oli todella helppo. Minulla ei pahoinvoinnin lisäksi juurikaan ollut muita fyysisiä oireita, ei verenpainetta tai alhaisia rauta-arvoja, ei väsymystä eikä loppuajan liitoskipuja lukuunottamatta paljon mitään kipujakaan. Suurin haaste oli öisin kääntyminen sängyssä. Olin siis näiden suhteen todella onnekas! Vähän saatoin silloin tällöin äkäillä miehelleni, mutta sitä nyt sattuu "välillä" myös ilman raskautta. Synnytystä pelkäsin etukäteen todella paljon, mutta se ei ollut mitään niin kamalaa, ettenkö olisi valmis tekemään sitä uudestaan nyt kun tiedän miten hienon palkinnon siitä itselleen saa!

Millaisia kokemuksia teillä muilla on raskausajasta?