Kun isovanhemmat asuvat kaukana

Olin pari viikkoa sitten kirjoittamassa Fazerille tulenkatkuista palautetta siitä, että ostamastani, heidän valmistamastaan leivästä löytyi kivi. Mieheni tutkaili kiveä ja sanoi että kyseessä on varmasti jonkun hampaan paikka. Vielä pahempaa kuin kivi, vielä äkäisempi palaute. Onneksi en tuota palautetta ehtinyt lähettämään, sillä vähän ajan päästä selvisi, että kyseessä oli puolet omasta hampaastani. Ei sittenkään leipurin hampaasta.  Ensinnäkin, olin yllättynyt että minulla oli vielä noita hopeanvärisiä amalgaamipaikkoja. Toiseksi, hammas pitäisi korjata melko pian koska ainakin oman tuntumani mukaan siitä puuttuu lähes puolet.

Aloin pohtimaan, koska minulla olisi ensimmäinen mahdollisuus mennä hammaslääkäriin. Kun miehen säännöllisen epäsäännölliset työt otettiin huomioon. lopputulos oli, että ehkä kolmen viikon päästä, jos saan ilta-ajan. Mahtavaa. Aloin käymään läpi muita hoitovaihtoehtoja. Omat vanhempani asuvat lähes 400 kilometrin päässä, kuten myös kaikki kummit. Ei ehkä kannata ajaa tuota matkaa muutaman tunnin lastenvahtivuoron takia. Vaihtoehdoksi jäi laittaa appivanhemmilleni viestiä, sillä heidän luo on matkaa "ainoastaan" 150 kilometriä. Koska he ovat edelleen työelämässä, on sanomattakin selvää ettei sieltäkään ihan koska tahansa tulla tyttöä hoitamaan. Lopputulos tässä asiassa oli se, että pakkasimme tytön kanssa kamat ja ajoimme itse tuonne 150 kilometrin päähän, jossa lopulta mieheni täti oli tyttäremme kanssa tuon reilun tunnin, jonka tuo hampaan paikkaus vaati.

Olen elänyt oman lapsuuteni niin, että kanssamme samalla paikkakunnalla ei asunut isovanhempia eikä muitakaan sukulaisia. Lähimmät isovanhemmat asuivat noin tunnin ajomatkan päässä. Kävin heidän luonaan melko paljon, enkä ikinä pitänyt outona sitä etteivät he asuneet ihan lähiympäristössä. Muutin itse lukioikäisenä pois kotoa, ja olen siitä lähtien asunut eri paikkakunnalla omien vanhempieni kanssa. En ole missään vaiheessa elämääni siis tottunut siihen, että koko suku olisi "samalla kylällä", enkä ole koskaan pitänyt tätä ongelmana. Eipähän ole kukaan tullut yllätysvierailulle epäotolliseen aikaan (paitsi miehen vanhemmat ajoittain). Nyt kun meillä on lapsi, olen todellakin saanut huomata miten kallisarvoista olisi, jos samalla paikkakunnalla asuisi edes yksi sukulainen tai henkilö, kenen hoivaan tytön voisi jättää tällaisten suunnittelemattomien menojen yllättäessä. Koska olemme suhteellisen uusia tällä paikkakunnalla, ei myöskään kovin suurta läheisten ystävien verkkoa ole päässyt muodostumaan.

Ennen tytön syntymää lähes pelkäsin sitä, että perheen kesken vietetyt viikonloput ovat ohi, kun aina on joku rynnimässä lapsenlasta katsomaan. Nyt olen alkanut miettimään, miten mukavaa olisi jos meillä olisi arjessa sen verran apua, että saisimme edes hieman enemmän kahdenkeskeistä aikaa. Vaikka sukulaiset innoissaan vauvan hoitamisesta ovatkin, ei kenenkään intresseissä ole ajaa tunteja hoitaakseen tyttöä sen aikaa kun mieheni kanssa käymme esimerkiksi saunassa. Miehelläni on välillä työviikkoja, jolloin hän on poissa yötä päivää. Tuntuu, että itselläni olisi näilläkin viikoilla levollisempi mieli, jos tietäisin että apu on tarvittaessa lähellä. Ei nimittäin kehtaa tällöinkään hälyttää ketään apuun vain sen takia, että yksin vaunujen kanssa on vaikea käydä kaupassa. Vaikka nämä ovatkin melko pieniä asioita, olisi välillä silti mukava tietää että tarvittaessa hoitoapua olisi hieman lähempänä. On myös yllättävän rankkaa olla täydessä vastuussa monta päivää putkeen, kun on tottunut siihen että on edes pari kertaa päivässä mahdollisuus käydä rauhassa vessassa kun mies tulee töistä kotiin.

Pitkät välimatkat tarkoittavat myös meille paljon matkustamista ja yöpymisiä poissa kotoa, kun käymme sukulaisten ja ystävien luona. Onneksi olemme nyt saaneet tämän matkustusharjoittelun hyvin käyntiin, ja yöpymisiä eri paikoissa on tytöllekin tullut useita. Toivotaan että se totuttaa tytöstä reipaan matkustajan tulevaisuutta ajatellen, sillä siihen että asuisimme läheisten kanssa samalla paikkakunnalla on todennäköisesti vielä useita vuosia. Ensi viikolla meillä onkin taas uuden opettelua tiedossa, kun matkustamme Helsinkiin ja yövymme ensimmäistä kertaa tytön kanssa hotellissa. Saa nähdä miten meillä siellä sujuu. Ainakin äiti on todella innoissaan kun pääsee pitkästä aikaa näkemään ystäviä!

Mahtavaa (ja lumista) vappua kaikille!