Pitääkö vauvan kanssa lähteä kahville?

Lähde: burpple.com

Viime viikolla kirjoitin blogissa siitä, kuinka olemme alkaneet liikkua ja matkustaa yhä enemmän vauvan kanssa. Mökillä ja sukulaisten luona käyminen on alkanut tuntua jo luontevalta, ja autossakin vauva viihtyy oikein hyvin kunhan muistaa pitkällä matkalla pitää riittävästi taukoja. Huomaan kuitenkin edelleen stressaavani käyntejämme julkisilla paikoilla, esimerkiksi kaupassa tai ostoskeskuksessa, puhumattakaan siitä että menisimme lounaalle tai kahvilaan. Huomaan, että minun täytyy aina etukäteen miettiä, missä on mahdollista vaihtaa vaippa, tai syöttää, sillä julki-imetys tuntuu ainakin vielä vieraalta ajatukselta. Koko perheen voimin tehdyt vierailut esimerkiksi ostoskeskukseen sujuvat yleensä oikein hyvin, mutta jo ajatus kahdestaan lähtemisestä aiheuttaa pienen kylmän hien. Olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä, että en kovin paljon käy vauvan kanssa muualla kuin vaunulenkeillä ja silloin tällöin ystävien luona kylässä, mutta nyt olen alkanut miettimään, että pitääkö sitä edes lähteä mihinkään?

En oikein koskaan ole ollut sellainen ihminen joka viihtyisi pitkiä aikoja yksin kotona. Toki työviikon jälkeen on ihana viettää viikonloppu kotona tekemättä mitään, mutta jo viikon loma alkaa olla liian pitkä aika vaan olla. Raskaana ollessani katselin kahviloissa ja ostoskeskuksissa äitejä, jotka olivat vauvojensa kanssa lounaalla ja mietin, että haluan itsekin sitten viettää samanlaisia rentoja äitiyslomapäiviä. Vauvan synnyttyä minulle tuli kuitenkin yllätyksenä se, miten kuumottavalta tuntui jo pelkkä ajatus siitä, että olisin lähtenyt esimerkiksi autoilemaan kahdestaan tytön kanssa. Ajattelin että alussa ei edes suositella vauvan viemistä esimerkiksi ostoskeskukseen, mutta oloni ei muuttunut asian suhteen yhtään varmemmaksi tuonkaan varoajan jälkeen. Alkuaikoina en vielä ollut myöskään täysin harjaantunut vauvan viestien tulkitsija, joten hermostuksen koittaessa kokeilin usein kaikki konstit, vaipanvaihdon, syömisen ja sylissä hyssyttelyn - aina joku näistä osui oikeaan. Nyt kun ikää alkaa olla vähän enemmän, on myös äiti oppinut tulkitsemaan viestejä hieman paremmin (vaikkei vieläkään täydellisesti) ja saattaa olla että kokeilemalla kahta yleisintä tarvetta päästään lähes aina yhteisymmärrykseen.

Meinasin hieman yhdellä viikolla hermostua, kun anoppi ties kuinka monetta viikkoa putkeen tuputti meille lähellä olevaa vauvakerhoa. Hän varmasti vain yritti kannustaa minua hakemaan kerhosta seuraa samassa elämäntilanteessa olevilta äideiltä, mutta se sai minut miettimään, että onko se jotenkin outoa etten halua lähteä vauvan kanssa kahdestaan julkisille paikoille? Meillä on kuitenkin sen verran ystäviä ja vertaistukea kenen kanssa jutella, että en koe että olemme täysin yksin tai emme saisi apua tarvittaessa. Vauvalle (ja todentotta myös äidille) tekee varmasti jossain vaiheessa hyvää saada omanikäistänsä seuraa, mutta eikö näin pienen lapsen kanssa ole vielä ihan ok olla kotona harjoittelemassa rutiineja ja yrittämässä selvitä jo raskausaikana kertyneestä univelasta?

Podettuani parin kuukauden ajan huonoa omatuntoa halusta olla vain kotona, päätin että nyt saa riittää. Jonain päivänä varmasti teemme tuon ratkaisevan askeleen, ja uskaltaudumme lähtemään kahdestaan lounaalle tai tuonne vauvakerhoon. Luultavasti jonain päivänä myös käy niin, että tyttö saa ne kunnon raivarit kun olemme jossain. Mutta siinä varmaan myös äiti oppii, että ne kuuluvat asiaan eikä niistä käy mitään pahaa. Niistä selvitään. Ja mitä enemmän niitä tilanteita tulee, sitä luontevammin niistä myöhemmin selvitään. Tässä asiassa edetään nyt kuitenkin vielä äidintahtisesti, ja otetaan tuo askel sitten kun se hyvältä tuntuu. Varmasti vielä kaipaamme jonain päivänä muiden äitien ja vauvojen seuraa niin paljon, että se sysää meidät muuallekin kuin tuonne vaunulenkille, mutta siihen asti vietetään laatuaikaa ihan kaksin kotona.