Totuttelua vauva-arkeen
Luin viimeisimmän Vauva-lehden numerosta (01/2017) artikkelin yksinäisyydestä äitiyslomalla. Siinä kirjoittaja pohti sitä, miten voi olla "niin yksinäinen ja samalla haluta niin kovasti olla yksin". Vaikka olenkin ollut äitiyslomalla vasta todella vähän aikaa, voin hyvin kuvitella tunteen tuon pohdinnan taustalla.
Kun tyttäremme syntyi, mieheni jäi samantien kolmen viikon isyyslomalle. Olin etukäteen ajatellut tuon ajan olevan niin pitkä, että ehdimme helposti päästä kunnon rytmiin ja opetella kaiken tarvittavan yhdessä, ennen kun hän palaisi töihin. Kuitenkin töihinpaluuta edeltävänä iltana mieleni valtasi liuta ajatuksia kaikesta, mikä voisi tuottaa ongelmia: Mitä jos vauva itkee koko päivän? Mihin laitan vauva että pääsen vessaan? Ehditkö syödä? Jos lähdemme ulos, miten pääsen etupihalla olevat portaat (kaksi porrasta) yksin vaunujen kanssa?
Usein kuulee sanottavan, että vauva-arki on hektistä. Silti valtaosassa oppaista sanotaan että vastasyntyneet nukkuvat jopa 20 tuntia päivässä! Olen usein pohtinut, että miten ihmeessä ihmiset valottavat etteivät ehdi pestä kasvojaan tai harjaamaan hiuksiaan tuon 20 tunnin aikana. Nyt tiedän miksi.
Nuo lukuisat päiväunet eivät suinkaan toteudu silloin kun minun pitäisi päästä vessaan. Minulla toki olisi myös aikaa ehostautua päivällä, mutta tuon ajatuksen toteuttaminen klo 15 tuntuu melko turhalta. Päiväunien pituus on myös mysteeri. Kun vauva ummistaa silmänsä, unet kestävät mitä tahansa 5 minuutin ja 3 tunnin väliltä. Aina kannattaa varautua tuohon 5 minuuttiin, jolloin täytyy tehdä harkittu päätös mihin ryntää. Yleensä punnitsen vessassa käynnin ja ruokailun välillä. Olen tosin täysin vakuuttunut, että vauvalla on uskomaton kyky havaita milloin aion syödä, koska muuten sille, että hän herää aina silloin kun ruoka on lautasella, ei löydy mitään hyvää selitystä.
Olen vähän liiankin usein päätynyt tässä lähiviikkojen aikana käymään mieheni kanssa melko yksipuolista keskustelua siitä, miten oma elämäni ja omat ruutinini ovat kadonneet täysin tytön syntymän myötä. Olen toisinaan hyvin kateellinen hänelle siitä, että hän saa päivän aikana jutella muidenkin ihmisten kuin tässä osoitteessa asuvien kanssa. Arki kahdestaan kotona vauvan kanssa tuntuu toden totta ajoittain todella yksinäiseltä. Tuota yksinäisyyttä varmasti myös lisää muissa kirjoituksissa paremmin käsitelty muutto useiden satojen kilometrien päähän omasta perheestä ja läheisten ystävien muodostamasta verkostosta.
En todellakaan ole ainoa, joka on kokenut olevansa täysin valmis äidiksi, ja jonka oman elämän muutos ihan ulkonäöstä ja oman ajan puutteesta lähtien on päässyt yllättämään kuin varkain.
Kävin vastikään kampaajalla, ottamassa itselleni vähän tuota omaa aikaa, jota olin niin paljon kaivannut. Tuo reissu oli ensimmäinen "pitkä" poissaoloni kotoa vauvan syntymän jälkeen. Olin kovasti odottanut että saan hetken hengähtää tietäen että tyttö on hyvissä käsissä kotona isänsä kanssa. Kuitenkin hiusteni ollessa jälleen inhimillisessä kuosissa tulin lähes juosten kotiin, sillä minusta tuntui että olen ollut pois ikuisuuden enkä malttaisi olla enää hetkeäkään pidempään. Uskomatonta miten vaikeaa oli rentoutua edes sitä hetkeä, jonka viiden viikon jälkeen vietin poissa kotoa!
Vaikka vauva-arki vaatiikin todella sitä totuttelua ja omien rutiinien hetkellistä hylkäämistä, en mistään hinnasta viettäisi tällä hetkellä päiviäni missään muualla kun tuon pienen prinsessamme kanssa! On myös lohdullista, miten nopeasti sitä oppiikaan pääsemään vaunujen kanssa ne kaksi porrasta - vaikka lähtiskin lenkille vauvan kanssa kahdestaan.
Hyvin tiivistetty tuttuja ajatuksia. Itsekin muistan olleeni ihan samanlaisten pohdintojen keskellä. Muutettiin samalla viikolla, kun tyttö syntyi ja vaikka välimatkat kotiseudulle oli edelleen kohtuullisia, tuntui vauva-ajan epävarmuus ja tunnevyöryt yhdistettynä siihen, että ystävillä ei vielä ollut lapsia ajoittain musertavalta. Ihmeellisistä asioista tuli juuri tollaisia, että mitenhän niistä selviää. Ihana tuo sun toteamus että nopeasti ne kaksi porrasta oppi kuitenkin menemään. :)
VastaaPoistaMiehen kanssa tuli kinaa juuri siitä, että tuntui että toinen sai vaan lomailla siellä aikuisten maailmassa ja itse oli juuttunut rumbaan, jossa ei ehtinyt kahvia juoda. Ihan yleinen ilmiöhän tuo vauva-aikana on ja pikku hiljaa se siitä helpottaa. Jos nyt saisi muuttaa jotain, niin olisin aikaisemmin löysännyt ohjaksia, antanut itselle luvan mennä välillä siitä mistä aita on matalin, puhunut epävarmuuden fiiliksistä ja antanut miehelle ja muille isomman siivun lapsen asioista alusta lähtien. Meillä ihan loistojuttu oli se, että menin kolmeksi kuukaudeksi töihin päätä tuulettelemaan tytön ollessa 1v 9kk ja mies jäi kotiin. Tsemppiä ja iloa vauva-arkeen. :)
http://viivyvierellain.blogspot.fi/
Kiitos kommentistasi! :) Huojentavaa kuulla, että muillakin ollut samoja fiiliksiä ja kotona kinailtu samoista asioista! Itsekin tässä kyllä huomannut, että pitäisi vähän relata monenkin asian suhteen ja päästää itseä vähän helpommalla. Toivottavasti tässä sitäkin oppii kaiken muun opettelun ohessa! :)
PoistaMoi! Kivoja, itsellenikin kovin ajankohtaisia tekstejä. :)
VastaaPoistaSuosittelen käymään paljon ulkona ja hankkimaan uudessakin asuinpaikassa äitikavereita, koska muutenhan seinät kaatuvat päälle ja väkisinkin tulee välillä tylsää. Oma vauvelini on 4 kk, enkä millään jaksa koko päivää viihdyttää häntä, vaikka laululeikkejä repertuaarissa onkin. On kiva päästä juttelemaan samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.
Moi! Kiitos kommentistasi :) Olet kyllä aivan oikeassa, huomaan että jo pienikin kuulumisten vaihto ystävien ja tuttujen kanssa tekee hyvää! Täytyy nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä sinne vauvakerhoon katsomaan josko sieltä löytyisi mukavaa seuraa :)
Poista