Äiti lähtee juhliin

Kuva: Mikael Halmeenmäki

Tänään meidän perheessä onkin jännä päivä, kun tyttö jää ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa isovanhempien huomaan ja lähdemme käymään mieheni työpaikan juhlissa, Jännittävää! Vaikka tyttö onkin lyhyitä aikoja jo mummon kanssa ollut kahdestaan, nyt tulee ensimmäinen huomattavasti pidempi pätkä. Nyt kun olen pääsääntöisesti yksin tytön kanssa kaikki päivät mieheni ollessa töissä, tuntuu että itselle on kehittynyt tapoja ja kikkoja kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Tästä johtuen tuntuu, että olen helposti koko ajan neuvomassa jopa miestäni jos hän vaikka yrittää illalla hyssytellä tyttöä. Itselle on tullut vähän sellainen "kyllä minä tiedän mikä auttaa" -fiilis. Tämähän ei varmaan pidä paikkaansa, eikä ole mitään syytä olettaa etteikö mieheni (ja varmaan myös ne isovanhemmat) selviäisi kinkkisistä tilanteista ihan yhtä hyvin. Silti tässä juhlien lähestyessä tuntuu siltä, että tekisi mieli jättää koko kämppä täyteen post it -lappuja, joihin kirjaisin kaikki mahdolliset tilanteet ja miten niissä toimitaan. Vaikka loogisesti ajateltuna isovanhemmilla löytyy hieman useamman vuoden kokemus lastenhoidosta kuin minulta. Eniten jännittää nukkumaanmenoaika, kun tyttö ei ole tainnut vielä kertaakaan mennä nukkumaan niin että iltaruoka olisi tullut pullosta,. Nyt muutamana päivänä on myös ollut aistittavissa läheisyydenkaipuuta, ja tyttö on halunnut lähes poikkeuksetta nukahtaa minun viereeni niin, että saa pitää samalla paidasta kiinni. Mietityttää jo valmiiksi, että saakohan mummo häntä ollenkaan nukkumaan. Onneksi juhlat ovat kuitenkin niin lähellä, ettei siitä kauaa hurauta kotiin jos täällä on ihan mahdoton tilanne päällä! 

Olen aiemmin kirjoittanut blogissani siitä, kuinka minun oli alkuun vaikea rentoutua ja tehdä omia juttuja sillä aikaa kun tyttö on päikkäreillä. Melko nopeasti sen jälkeen kun aloin nukuttaa tyttöä ulkona vaunuissa, tilanne helpottui ja opin käyttämään nuo uniajat hyödyksi. Tällä viikolla tämä rentous otti kuitenkin melkoisesti takapakkia, kun oli ihan sekunnista kiinni ettei orava luikahtanut tytön vaunujen sisään hänen nukkuessaan ulkona. Onneksi huomasin oravan sivusilmällä heti, ja onnnistuin ryntäämään ulos ja säikyttämään sen pois ennen sen livahtamista vaunuverhon raosta sisään. Kärräsin vaunut välittömästi sisään ja odotin sykkeen tasaantumista useamman tovin. Mietin, että mitä jos olisinkin juuri silloin ollut yläkerrassa laittamassa pyykkejä? Vaikka orava tuskin olisi mennyt vaunuun varsinaisesti aikeenaan satuttaa vauvaa, kyllä varmaan sen kynnet ja hampaat saavat pahimmillaan pahaa jälkeä aikaan. Nyt tuntuu, etten voi enää ollenkaan viedä tyttöä ulos nukkumaan ilman että vahdin häntä ihan koko ajan. Jotenkin olen ajatellut, ettei tällaisella tiheään asutetulla alueella niin paljon noita metsäneläimiä liikkuisi, mutta niin vaan se sama orava oli tänäänkin meidän ikkunoita koputtamassa. Ainakin toivon että se olisi sama orava. Ettei noita uhkarohkeita villieläimiä olisi enempää. Täytyy varmaan hommata joku todella hyvä suojus vaunuun, ettei sinne pääse mitään. Onkohan tuollainen hyttysverkko tarpeeksi jykevä suoja?

Meille on rantautunut tässä tämän viikon aikana jonkin sortin hulinat. Alusta asti meillä ollaan yöt nukuttu todella hyvin, mutta nyt tähän on tullut täyskäänne. Nukkumaan mennään siinä  9-10 aikaan, ja ensimmäisen kerran saatetaan herätä jo yhdeltätoista, vaikka ennen unta tohotettiin jopa viiteen asti aamulla. Tästä eteenpäin nukkumisesta ei meinaakaan tulla enää mitään, ilman että saa nukkua äidin kainalossa niin että äiti pitää toisella kädellä kiinni. Muuten tämä ei haittaa, mutta muutamana aamuna olen jo tuntenut sen hetken lähestyvän, kun selkäni sanoo tähän nukkuma asentoon viimeisen sanansa. Myös päivät ovat olleet melkoista hulinointia. Kaikki oikeastaan alkoi samaan aikaan, kun tyttö oppi kääntymään mahalleen. Enää ei tunnu oikeen mikään asento kelpaavan, eikä oikein viihdyttäisi hetkeäkään ilma, että äiti on koko ajan leikkimässä. Nyt päivät menevät siihen, että käännytään mahalleen, yleensä jäädään jumiin lelukaaren kirahvin alle, huudetaan, vapautan hänet kirahvin alta, huudetaan, laitan takaisin selälleen, uusi kääntyminen alkaa välittömästi, ja sama jatkuu. Joskun sama jatkuu jopa monta tuntia. Tämä sama jatkuu myös yöllä. Lähes poikkeuksetta herään nykyään kovaan äheltämiseen, kun kaikin keinoin yritetään kääntyä unipesässä mahalleen. Valitettavasti unipesä on jo niin "pieni", että tämä toimenpide edellyttäisi kierähtämistä laidan yli. Jos yöllä, kun tyttö nukkuu vieressäni, lähden vessaan, ollaan sieltä palatessani sängyllä hienosti mahallaan pää terhakkaana pystyssä. Silmät kiinni. Olen jostain lukenut, että tämän ikäisellä aivot kehittyvät niin hurjasti, että uudet motoriset taidot tulevat myös uniin. Toivotaan siis, että tämä on vaihe ja jossain vaiheessa päästään taas palaamaan vanhaan tuttuun unirytmiin, ja samalla saadaan myös hieman rauhaa noihin päiviin!

Onko muilla ollut hulinointia 4 kuukauden iässä? Hyvää viikonloppua kaikille!